Lomakuvia

Moi!

Meidän perheen yhteinen loma on nyt takanapäin. Haikeana sitä muistelen. Olisimme kovin toivoneet että olisimme voineet viettää pidemmän perheloman. Höh.

Matka meidän asuntovaunulla alkoi ajamalla kohti Ähtäriä. Ajelimme verkkaiseen tahtiin; välillä pysähtyen uimaan ja evästämään vaunuumme sekä ihailemaan esimerkiksi Virtojen kaunista maisemaa.

Olin positiivisesti yllättynyt karavaani elämästä (tämä oli meidän ensimmäinen pidempi reissu meidän Hobbylla), kuinka antoisaa se oli. Mieheni on lapsuutensa retkeillyt kieräen maat ja mannut mutta minulle ja lapsille tämä oli jotain ihan uutta.

Matka sujui rattoisasti ja vaunussa oli kaikki mitä matkan aikana tarvittiin ja tilaa oli riittävästi (oltiinhan me asuttukin kuukausi vaunussa ennen uuden kodin valmistumista). Uni tuli iltaisin silmään kun koko päivän oltiin oltu ulkona ja touhuttu kaikenlaista. Ja mikä parasta – lapset saivat kavereita muista leiriytyjistä!

Ähtärin eläinpuisto oli mieluinen kokemus. Yllätyin siitä kuinka luonnonläheinen eläinpuisto oli – niin kaukana kaikesta kaupallisuudesta. Eläinpuisto oli kuin kaunis metsäpolku eläimien seassa. Paljon kysymyksiä ja ihmeteltävää meidän lapsille.

Pitkä polku vaati välillä huilaamista kärryjen kyydissä.

Päivä eläinpuistossa jälkeen oli ihana uida järvessä ja lapset saivat laskea vesiliukumäkeä. Grillata iltapalaa ja painaa väsyneenä pää tyynyyn.

Seuraavana päivänä kävimme hotelli Mesikämmenen kylpylässä uimassa. Elsa sukelteli matalassa altaassa ilman kellukkeita – eikä mene aikaakaan kun neljävuotiaamme osaa uida.

Pienellä haikeudella jätimme kahden yön jälkeen Ähtärin taaksemme ja matkasimme kohti Tuuria! Alla oleva kuva on sieltä.

Pakolliset tarpeet ostimme Keskisiltä (siellä ei olisi kauempaa jaksanut ollakaan), koska ulkona oli mitä kaunein kesäsää. Tummia pilviä siellä täällä, mutta erittäin kuuma! Eikä satanut koko aikana, kun olimme Tuurissa.

Tuurin kahden päivän reissun pelasti Miljoona Tivoli. Sinne pääsi lapsemme ilmaiseksi sisään (alle 13v.) ja koko päivä siellä hurahtikin. Mieheni osti pari lippua ja kävi kokeilemassa kestääkö maha kieputusta. Hyvin kuulemma kesti.

Lapset tietysti tykkäsivät Tivolista. Mutta saderintaman lähestyessä pakkasimme tavaramme ja suuntasimme Keski-Suomeen. Caravan lehteä selaillessamme seuraavaksi leirintäpaikaksi valikoitui Hietasaaren leirintäalue Uuraisissa!

Seuraavat kuvat ovat sieltä.

Paikka oli kovia kokenut kolmen vuoden takaisessa Veera myrskyssä, mutta upeasti uudelleen rakennettu talkoo voimin.

Paikka oli mitä rauhallisin ja lapsiystävällisin. Leirintäalueella oli kaikkea uutta kokeiltavaa. Saimme vapaasti käyttää polkuvenettä, soutupaattia, leikkipuistoa, kalastaa ja uida. Viereisestä metsästä poimimme mustikoita piirakkaan. Piirakka kyhättiin niistä tarvikkeista mitä kaapista löytyi (kananmuna ostettiin leirintäalueen leipurilta, jolta sai muuten ostaa aamulla tuoreet leivät, sämpylät, munkit ja pullat – nam!).

Lapset innostuivat onginnasta! Isä väänsi matojen puuttuessa taikinasta kaloille syötit ja saatiinhan me muutama särki-sinttikin – mutta ei syötäväksi asti.

Laitan tähän loppuun vielä ohjeen Mustikkapiirakkaan, jonka valmistin vaunussa. Lapset poimivat siihen itse siis mustikat.

Ohje ei vaadi sähkövatkainta (sitä ei olisi nimittäin ollut) ja valmistus oli nopeaa ja helppoa. Sopivaa retkiherkuksi!

Tästä reissusta jäi ihania muistoja ja ensi vuonna otetaan uusiksi – vielä pidemmällä kaavalla!


p.s Muistathan että House of Elliottin koruarvontaan on vielä NELJÄ päivää aikaa osallistua, joten

*Klik klik*!

Kesäterkuin,

Sanna

Avainsanat: , ,

House of Elliottin koruarvonta!!

Oletko kuullut kotimaisesta koruvalmistajasta nimeltä House of Elliott?! Nyt viimeistään olet!

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Olen itse ihan hullaantunut heidän koruihinsa! Kerrassaan ihania! Koruja on luokissa Classic & Business, Trendy, Id-Badge, muuta ihanaa ja yritys- ja personoidut korut.

House of Elliot kertoo itsestään sivuillaan näin:

”Tervetuloa House of Elliottin webshoppiin. Voit shoppailla turvallisesti. Ihania helmikoruja ja koruja, joissa käytetty myös puolijalokiviä. Anna lahjaksi tai osta itsellesi. Kaunis koru uudistaa hetkessä ilmeesi ja tuo paljon iloa.
Olemme suomalainen yritys – voit siis luottaa, että jos sinulla on jokin ongelma koskien ostostasi, autamme sinua sen ratkaisemisessa. Koruillamme on myös takuu.

Have fun and enjoy!”


House of Elliottin sivuille tästä *klik klik*

Tässä pieniä maistiaisia heidän valikoimistaan:

Eikös olisi ihania mm. nämä käsinsolmitut nahkarannekkeet!? Ranneke kiedotaan neljästi ranteen ympärille ja kiinnitetään pienellä napilla kolmesta nahkalenkistä. Aika rennon boheemit vai mitä?

Lapsille suunnitellut korut ovat seashell-helmiä ja keramiikkaa. Kaulakorun pituus n. 37cm. Tällaiset sopisivat loistavasti meidän kahdelle pikku prinsessalle! 🙂

Oletteko törmänneet aiemmin Id-Badge eli avain/kulkukortti koruihin? House of Elliott sanoo niistä näin:

”Tyylisi ei ole hukassa työpaikallakaan kun kulkukorttisi on
kiinnitetty kauniiseen, korumaiseen ketjuun.”

Allekirjoittanut ainakin kaipaa toista vuosikymmentä vanhalle nauhalle uutta päivitetympää (lue: tyylikkäämpää) vaihtoehtoa ja tällainen Id-Badge sopii siihen kuin nakutettu! Mahtava idea!

Clara setti joka koostuu käsi- ja kaulakorusta (ostettavissa erikseen) ovat valmistettu ruusuqvartsista, seashell-helmistä ja viljellyistä makeanvedenhelmistä. Kaulakorun pituus on 47 cm.

House of Elliott lahjoittaa blogini lukijoille arvottavaksi tällaisen Clara kaulakorun (arvo 49 euroa)!

Osallistut arvontaan vastaamalla tähän postaukseen ja kertomalla mikä House of Elliotin koru/korut ovat sinulle mieluisammat! Arvonta päättyy sunnuntaina 4.8 kello 22.00.

Arvonnan voittaja julkistetaan blogissa ja koru lähtee voittajalle matkaan suoraan House of Elliotilta!

Nyt kannattaa ehdottomasti osallistua!

Kaikille onnea arvontaan!

Huom! Anonyymit muistakaan laittaa joku nimimerkki!

Tässä vielä kuva arpajaispalkinnosta:

Itse sain valita heidän valikoimistaan koruja. Mikäs siinä kun saa hemmotella itseään näin ihanilla koruilla! 🙂

Valitsin Id-Bagde Grey/White korun.

Badge grey-white (kulkukorttikoru)

”Käytä vaikkapa päivällä töissä kulkukorttiketjuna
ja kiedo koru illemmalla kaulakorumaisemmin mallin mukaan.

Korumetallia, kristallia ja seashell-helmiä.

Korun pituus n. 90 cm.”

(Lainaus H of E -sivuilta)

Sekä toisena koruna nikkakorun viljellyistä makeanvedenhelmistä, jossa on kolme vaihdettavaa riipusta.

Lisää kuvia koruista myöhemmässä postauksessa, kun julkistan korun voittajan.

Lopuksi vielä linkki helmien hoito-ohjeeseen tästä!

(Kuvat lainattu House of Elliottin sivuilta)

– Nyt nopeasti kommentoimaan postaukseen ja koru voi olla sinun!!-

Arpa onnea toivotellen,

Sanna

(Huom! Postaus tehty yhteistyössä House of Elliotin kanssa)

Avainsanat: , ,

Nimipäivät

Hei!

Meillä vietettiin perjantaina Sallan nimipäiviä (nimipäiviä meillä vietetään samalla volyymillä kuin synttäreitäkin). Se on tullut perinteeksi mieheni suvulta. Vieraita meillä oli lähes kolmekymmentä.

Tein alkumaljaksi Blanco Sangriaa Maistuis varmaan sullekin! -blogista saamani idean pohjalta. Laitoin itse Two Oceanian valkoviiniä noin litran verran, puolitoista litraa sitruuna kivennäisvettä, litran Juissi lime & sitruunamehua sekä suuren lorauksen De Kuyper Triple Sec likööriä! Juoman joukkoon laitoin nektariiin, appelssiinin, limen ja karambolan viipaleita sekä puolitettuja viinirypäleitä ja mansikoita! Jääkaappiin maustumaan ja nam! Raikasta! Suosittelen kokeilemaan!

Kahvipöytään tein Brita kakun ja suolaisia piirakoita. Kaupasta löysin söpöjä, värikkäitä harlekiini neilikoita.

Elsalla uusi POMPdeLUX paita, leggarit ja sukat. Päässä tädiltä saatu NoaNoan panta. Päivänsankari juhlamekossaan (taustalla uusin hankinta odottamassa seinään ripustamista<3)!

Hei ja iloinen yllätys pihalla: vuoden ikäisessä perheomenapuussa on jopa KUUSI omenaa! Jes!

Pihalla jatkuu maalauspuuhat. Meillä taitaa olla skapa naapureiden kanssa! 🙂 Menneellä viikolla oli sadepäiviä ja muuta ”parempaa” tekemistä, joten aika vähälle on maalauspuuhat jääneet. Mutta kohta on takaa terassin puolelta valmista ja sitten on enää pääjulkisivu maalamatta eli vain neljäsosa taloa! Sitten on kaikki kahteen kertaan maalattu. Huh!

Terassin sisäseinä on nyt kahteen kertaan maalattu harmaalla (samaa sävyä on meillä sisällä mm. takkaseinällä ja yläkerran aulassa/portaikossa. Ikkunanpieliäkin on alettu tekemään. Terassin ikkunat saivat myös pellit. Homma etenee pikku hiljaa!

Minä tietysti unelmoin että pääsen sisustamaan terassia jo tämän kesän aikana. Tai syksyn! Mutta katsotaan miten ehditään. Talon maalaus on prioriteetti numero yksi.


Nyt toivottelen mukavaa heinäkuun jatkoa rakkaat lukijat!

P.s Ensi kuussa täyttää blogi 2 -vuotta ja silloin on syytä juhlaan – arvontaa luvassa! Pysykäähän mukana! 🙂

-Sanna-

Avainsanat: , , , , , ,

Mårbackan serkku

Heipä hei!

Tiedätte varmaan Mårbackan? Tämän vanhan ruotsalaisen pelargonia (=pelagoni, pelakuu jne.) lajikkeen?

Lähdin metsästämään sitä, mutta en onnistunut löytämään. Ei näkynyt ainakaan meidän seudulla. Mutta vastaan tuli hänen suomalainen serkkunsa, nimeä en muista (koska olen huono nimissä) mutta läpi meni kuin vanha raha. Lähti torilta mukaani.

Aivan samanlainen tuo ei ole. Istuttaessa (noin kuukausi sitten) oli mielestäni kukinnot pitkä vartisempia ja näytti erehdyttävästi Mårbackalta. Nyt tuntuu että kukka olisi jotenkin madaltunut. Toivottavasti uudet nuput jotka ovat avautumassa ”nostaisi” kukkaa taas Målbackan tasolle. Toivossa on hyvä elää. Kauniita ovat silti. Kukat ovat parvekelaatikoissa sisäänkäynnin molemmin puolin ikkunan alla.

Kotona vielä asuessani en voinut käsittää miten äitini aina halusi kesäkukiksi pelargoneja. Ajattelin että ovat ihan mummo-kukkia. Nyt en enää muita huolisi. Ne ovat ihania – meillä on niitä kolmessa eri värissä; tumman pinkkinä, vaaleanpunaisena ja lohen puhaisena.


Ajattelin että yrittäisin pitää ne talven yli. Onko teillä kokemusta pelargonioiden talvehtimesesta? Torikauppias sanoi minulle että johonkin viileään kesähuoneeseen tai verstaaseen noin 6-10 asteeseen niukalla kastelulla, ei lannoitetta. Keväällä uudet mullaat ja siistiminen. Ajattelin kokeilla mahtavatko elää.

Sitten muutama kuva häistä missä saimme olla vieraina viime viikonloppuna. Hääpaikka oli tunnelmainen maalaismiljöö, jossa lapsille oli keksitty paljon kivaa tekemistä mm. ratsastusta ja poniajelua. Napsin tytöistä muutaman kuvan kännykällä.

Kuullaan taas,

Sanna

Avainsanat: ,

Karkkikoru

Muistatteko omasta lapsuudestanne karkkikorut?! Sellaisia sai minun lapsuudessani ehkä kerran vuodessa! Niitä ei todellakaan löytynyt lähikaupasta vaan sellaisen sai ehkä kerran kesässä kun tehtiin perheen yhteinen lomareissu Linnanmäelle tai Särkänniemeen! Ah mitä lapsuusmuistoja!!

No nyt niitä saa mistä vain! Nykyajan lapset eivät tiedä kuinka kultaakin kalliimpaa ne oli äidin ja isien aikaan! 🙂

Fiilistelin muistoissani kun ostin lapsilleni Tokmannilta parilla eurolla (hinta muistaakseni 1,90) tuollaiset karkkikoru setit. Minkä avulla voi itse tehdä itselleen rannekorun ja/tai kaulakorun! Meidän lapset innostuivat niistä todella (milloin ne eivät innostuisi kun on kyse karkista:))!

Mutta maku ei ollut sama mitä ”oikeissa” karkkikoruissa! Muistan sen maun vielä hyvin, vaikka viime kerrasta on kauan aikaa kun niitä sain…

Mutta nämä olivat hyvä korvike niille ”oikeille”!

Onko teillä jotain lapsuusmuistoja jostakin herkuista tai muusta?

Itse muistan lisäksi mini maito/kerma purkissa olevat purkkapalat, vaaleanpunaisen kitarajäätelön (superjäätelö toiselta nimeltään), joka rätisi kielellä, trip mehut jotka olivat pyramidin malliset… mitä vielä?! P.s Itse elin lapsuutta 80-luvulla!

Tällaista juttua tällä kertaa!

-S-

Avainsanat:

Jasmiinin tuoksu

Hei taas!

Täällä sitä ollaan, lomalla vielä! Tai siis minä olen lasten kanssa kotona. Mies ahkeroi vielä töissä. Hänellä onkin lyhyempi kesäloma kun noita kesälomapäiviäkään ei ehtinyt kauheasti kertyä kun hän palasi viime vuoden elokuussa vuorotteluvapaalta. Mutta me koitetaan pärjätä tyttöporukalla. Ollaan tavattu ystäviä ja käytiin me kotieläinpuistossakin maaseudun rauhassa. Tarkoitus olisi tehdä vielä kuun lopulla asuntovaunureissu Ähtäriin koko perheen voimin. Sitä odotellessa! Ja huomenna päästään juhlistamaan ystäväpariskunnamme häitä!

Nappasin muutaman kuvan meidän alakerran wc:stä. Olen sitä täällä joskus aiemminkin esitellyt. Eipä sinne mitään suuria muutoksia ole tehty. Lähinnä olen innoissani hyväntuoksuisista uusista Laura Ashley toilettetuotteista; käsipaippuasta, käsirasvasta ja huonetuoksusta. Mikä ihana puhtaan pellavan ja jasmiinin tuoksu!

Jasmiinista tuli mieleen että kävin rakkaan ystäväni luona maalla ja heillä kasvoi talon seinustalla jonkin jasmikepensas, joka oli juuri kukka loistossaan! Aivan hurmaavat kukat ja ihana tuoksu! Onko teillä kokemuksia jasmikkeesta puutarhassanne? Millainen kasvatettava se on? Vaatiiko se erityistä hoitoa? Olisi ihana saada sellainen omaankin pihaan! Ystäväni lupasi minulle ensi keväänä osan heidän ihanasta lumipalloheisistäkin! Sekin on hurmaava kasvi. Ihana olisi vielä jalohortensia, syyshortensia, köynnöshortensia, syreeni, ruusut ja pionit tietysti.

Myös saarni – ai että miten kaunis yksilö oli myös ystäviemme puutarhassa! Aivan täydellisen mallinen, lehdet ja kaikki! Tahtoo myös sellaisen meille! Olisi pitänyt olla kamera mukana niin olisin saanut siitä kuvan.

Nykyään kuljenkin pää pensaassa ja tutkin tarkkaan kaikkea kasvillisuutta sillä silmällä mitä sitä haluaisi omaan pihaansa laittaa. Tuomien kasvattamisesta olen tehnyt päätöksen etten siihen ryhdy. Totesin näin nähdessäni tuomen kehrääjäkoin toukkia yhdessä puussa kuhisemassa. Niitä en kyllä halua meille.

Lopuksi vielä kuvia talon maalaamisesta. Homma jatkuu ja jatkuu… Yritetään saada talo maalatuksi tämän kesän aikana, siihen olisi vielä vähän matkaa! Mutta hyvällä mallilla ollaan!

Mukavaa heinäkuun jatkoa!

-Sanna-

Avainsanat: , , , ,

Lastenhuoneen puu sekä leikkimökki

Tilasin netistä seinätarran, jonka kiinnitin Elsan huoneen seinälle. Laitoin siihen yhden ruuvin, johon lapset saivat ripustaa linnunpöntön. Meillä on toinenkin pönttö, jota voidaan vaikka vaihdella. Voihan oksaan laittaa jotain muutakin vaikka lintuja killumaan.

Hiukan harmitti kun puu olikin noin vihreä, olisin toivonut että se olisi ollut hempeämpi. Mutta taitaa se mennä noinkin! On ainakin jotain kirkasta väriä lastenhuoneessa! Tytöt ainakin tykkäsivät puusta. Ajatuksen siitä sain Pinterestiä selaillessani.

Laitoin Elsan huoneeseen myös aikaisemmin askarteltuja pompomeja! Ne eivät vain tahtoneet pysyä maalatussa katossa teipillä! Ei malteta laittaa ruuveja tai koukkujakaan kattoon.

Joskus aikaisemmin löysin molemmille tytöille tällaiset pienet pupu yövalot! Aika söpöt vai mitä?! En raaskinut ostaa niitä isompia valaisimia kun maksavat jonkin verran mutta nämä pienet olivat edulliset. Jostain pitäisi löytää vanhat yöpöydät tytöille! Minkälaisia yöpöytiä teillä on lastenhuoneessa? Kun etsiskelin niitä törmäsin vain aikuisten yöpöytiin jotka ovat kovin massiivisia lapsille…

Lopuksi kuvaa vähän meidän leikkimökistä. Se on vielä kesken, mm. listoja ja katto puuttuu (kattona pelkkä aluskate). Lattiaan isäntä paukutti laminaatin ja minä maalasin mökin. Mökin katolla on piippu, jonka sisään on kätketty säätutka (kertoo mm. kuinka monta milliä on satunut vettä). Ruma härveli pääsi näin pois silmistä. Kätevää!

Leikkimökin sisälle kannoimme kaikkia vanhoja tavaroita niin lapsilta kuin omasta käytöstänikin. Ei sitten harmita jos menevät rikki. Hyllyt kasattiin hukkapuusta muutamassa minuutissa. Seinälle pari koukkua lävikölle ja muille tarvikkeille. Meidän pikkuneidit ovat niin kovia leikkimään (lue suttaamaan) ettei kovin paljon parempaa mökkiä kannata vielä edes tehdä (kuvausta varten siivosivat kyllä tosi reippasti). Mieheni sanoi että tekee tytöille paremman mökin joskus tulevaisuudessa kun ovat isompia ja meidän talokin on valmis.

Tällaisia lapsipainotteisia juttuja tällä kertaa…

Kuullaan!

-Sanna-

Avainsanat: , ,

Loma (ja pihatöitä)

Blogissa on ollut pieni tauko (kuten olette varmaan huomanneet)!? Jotenkin siinä vain kävi niin. Ei ollut mitenkään tarkoitus ja usein mietinkin että pitäisi päivittää kuulumisia, mutta se on vain jäänyt jostain syystä. Ajatuksia on ollut monia mutta mistään en ole saanut kiinni. Mielialakin on ollut jotenkin erilainen…mutta kyllä se tästä lähtee! Loma tekee toivottavasti tehtävänsä. Myös kauniit ilmat ja pihahommat ovat saaneet pidettyä nokan ulkona eikä koneen äärellä.

Pidemmittä puheitta haluan jakaa teidän kanssa kuvia ensin viime viikonlopulta kun me ahersimme pihan kimpussa (pari ystävääkin tuli jeesaamaan). Mieheni päätti urakoida koko touhun kun vuokraamosta lainattu pieni kiukkuinen ja vihreä leikkikalu nimeltä Avant maksoi sen verran että se motivoi tehdä hommat kahdessa ja puolessa vuorokaudessa. Laskestelin että hommia painettiin noin 34 tuntia josta suuren ajan eli lähes koko ajan oli Avant käynnissä. Kun mieheni oppi sitä ajamaan saatiin sillä paljon aikaiseksi. Hän ei malttanut edes nousta sieltä ruokailun ajaksi vaan vein eväät koneen hyttiin. Ja homma jatkui! Vitsailtiin että olisi pitänyt laittaa avanne tai ainakin ottaa sorsa mukaan ettei edes asioille olisi tarvinnut nousta! 🙂

Tässä vähän kuvia kun tytötkin pääsivät iskän kyytiin…

Homman nimi oli sellainen että tarkoituksena oli saada pihaa lähelle oikeaa korkoaan hiekalla, styroksilla ja soralla. Olimme tilanneet pihaan hiekkaa 3 kasetillista ja kahdenlaista soraa yhteensä 3 kasetillista. Pienempi jakoisempi (16mm)  sora tuli lähelle sokkelia noin puolen metrin verran. Styrokseja tuli kaikkialle (talon ympärille, kulkuväylille ja talon eteen tulevan kivetyksen alle 100mm. Sekä tulevien betoniportaiden (pääsisäänkäynti sekä kodinhoitohuoneen sisäänkäynti) kohdalle 200mm kevennyksen takia. Multaa siirreltiin niille paikoille mihin tulee tulevaisuudessa nurmikkoa. Takapihan niitty kynittiin tasaiseksi. Vielä pitäisi tehdä maan parannusta tulevaa nurmikkoa varten ja myrkyttää maa rikkaruohoilta. Pihamme on vanhaa peltoa ja ollut joskus merenpohjaa siksi se on todella savista maaperää. Ilmeisesti pitäisi ostaa turvetta ja hiekkaa ja kääntää maa kuohkeaksi ja ilmavaksi niin saisimme hyvää pohjaa nurmikolle ja istutuksille. Maasiirtofirma haki meiltä 200 tonnia maata, joka jäi meiltä ylimääräiseksi talon kaivamisesta ja tontin kuorimisesta. Huh! Huh!

Vähän on ehditty maalailemaankin. Tänään maalasin terassin (vai pitäisikö sanoa veranta?!) ympäriltä. Todella paljon yksityiskohtia ja valkoisen ja keltaisen vaihteluita! Oli aika haasteellista ja suoraansanottuna vaikeaa! Mutta hyvä tuli – vielä toinen kerros pitäisi vetää.

Parvekettakin tehdään valmiimmaksi pikkuhiljaa. Tässä vähän yksityiskohtia.

Ollaan me ehditty muutakin tehdä kuin pelkkää taloa. Nauttittu Suomen suvesta ja kauniista ilmoista. Kummipoikamme oli meillä yökylässä ja kävimme Sastamalassa Herra Hakkaraisen talolla (suosittelen!). Ja tänään pulahdettiin läheiselle joen rannalle uimaan. Tällaisia päiviä lisää toivon!


Sain ihanan tunnustuksen Miralta Prinsassa juttu -blogista! Suuri kiitos! <3

Se kuuluu näin: ”Kirjoita postaukseen kiitos jollekin blogille tai bloggaajalle. Vaihtoehtoisesti voit kehua blogia, johon palaat kerta toisen jälkeen tai hehkuttaa meille muille blogia, joka on inspiroinut sinua. Suosittele. Mukaan saa laittaa pienet perustelut tai tarinan. Näin sinä ja minä saatamme myös löytää lukulistallemme jotain uutta ja ihanaa. Haastetta saa jakaa eteenpäin omassa blogissa ja haastekuvan saa napata halutessaan mukaan. Laitetaan hyvä kiertämään.”


Haluan laittaa tunnustuksen seuraaviin blogeihin:

Aivan ihania kakkuja ja herkkuja leipoo siskoni blogissa Tarun Taikakakut

Upeita käsitöitä tekee ja sisustelee  Heidi L blogissa Ripaus Tunnelmaa

Sekä kolmantenaihania inspiraatiota antava Emilian Lifestyle blogi Uusi Kuu

Käykää visiitillä!

Mukavaa heinäkuuta ja kuullaan taas pian!

-Sanna-

Avainsanat: , , , , ,

Vieraita

Juhannuksen tienoilla tuli viettyä paljon aikaa mökillä, uiden ja nauttien ulkoilmasta (pirun hyttyset vain tekivät kiusaa). Talo on ollut monta päivää koskematon. Toisaalta hyvä niin kun välillä ihminen tarvitsee lepoa kaikesta. Silloin kun on fyysisesti poissa paikalta ei tule mieleen tekemättömiä töitä. Toisaalta mökillä oli ihana olla mutta kotiin on myös ihana palata! Me niin nautitaan uudesta kauniista kodistamme!

Kodin kaunistukseksi sain mieheni siskolta pioneja. Ai että kun ne ovat ihania! Niitä tulee puutarhaani ja paljon! Ehkä jotain muitakin kukkia ettei pihan kukkaloisto kesällä kestä vain viikkoa!

Takan reunalla olevat kauniit esineet sain Englannista saapuneelta vieraalta! Kiitos vielä niistä L! Ja kiitos siskolle vierailusta.

Talon naisväki (tai ainakin minä) ollaan hurahdettu korallin väriin, tai tuollaiseen meleerattuun. Sävy näyttää niin hyvältä ruskettuneella iholla…

Olin onnekas kun sain kotiimme lisää pioneja! Kiitos L! Rakastan niitä!!

Kuvissa näkyy aikoinaan minun ja mieheni yhdessä tekemä ruokapöytä… pöytätaso on vanha ovi!

Nyt pitää mennä! Illalla ohjelmassa on lisää maalaamista (terassin sisäpuoliset seinät saavat harmaata maalia ylleen!) Turhaan pelkäsin miten väri sopii muuten keltaiseen taloon – mutta olin turhaan peloissani – hyvin sopii!

Kuvia myöhemmin lisää…

Avainsanat: , , , ,

Takaterassin ikkunat

Pakko oli tulla vielä näyttämään meidän takaterassin (vai pitäisikö sanoa verannan) ikkunat! Olen niistä niin innoissani! Haettiin eilen iltapäivällä isännän kanssa kahdeksan kappaletta ikkunoita meidän terassille (kuljetus näytti aika hurjalta ja pelkäsin koska lasti kaatuu tai tulee tiessä möykky – huh! mutta onneksi perillä oltiin turvallisesti ja lasit ehjinä). Mies päätti urakoida ne heti samana iltana paikalleen! Viimeisen ikkunan nostimme paikalleen puolen yön paikkella (minusta ei ollut suurta apua kun lapset juoksivat jaloissa ja vanhemman sain nukkumaan ilta yhdentoista aikaan). Mutta tältä takaa nyt näyttää.

P.S. Parvekekin alkaa muodostumaan ja takapuolen yläosa alkaa olla maalissa. Totesin miehelle että nyt talomme näyttää oikealta Kannustalolta! Jotenkin lasitettu terassi on se Kannustalojen juttu, ainakin Rauhaloiden.

Nyt on aivan pakko lähtee! Moro!

Avainsanat: , ,

Pinterestin ihmeellinen maailma

Hei!

Tulin vain pikaisesti kertomaan kuinka hurahtanut olen Pinterestiin! Oletteko käyneet kurkkimassa?! Sivusto on täynnä ihania kuvia, tunnelmia, ideoita ja inspiraatioita. Keräsin itselleni sivustolle omaa silmää hiveleviä kuvia. Pinterestissä saa kulumaan iltasella tunti jos toinenkin. Hakusanalla löytää kuvia, jos ideat on lopussa. Käykää katsomassa täältä!

Tässä muutamia makupaloja:

Niin ja

Hyvää juhannusta kaikille!

Tämä väki starttaa tänään mökille! <3

Avainsanat:

Junamatka ja viirinauha

Hei!

Täällä on ollut taas mukavan aurinkoinen päivä useiden sadepäivien jälkeen. Sikäli mukavaa kun tällainen päivä osui viikonlopulle. Mies on ollut koko päivän julkisivun kimpussa. Valmista tulee kovaa vauhtia. Nyt työn alla on talon takapuoli. En viitsinyt ottaa keskeneräisestä kuvia, mutta lupaan että niitä saadaan sitten seuraavassa postauksessa.

Syntymäpäivälahjaksi saamani (ihka ensimmäinen oma) ompelukone pääsi tänään ensi kertaa töihin. Iski inspiraatio tehdä jotain (tilkkutäkki materiaalit odottavat hyllyllä mutta jottei ensimmäinen työ olisi liian haastava/aikaa vievä, päätin tehdä jotain helpompaa ja nopeampaa. Suit sait sukkelaan valmistui ensimmäinen ompelemani viirinauha (edelliset olen askerrellut paperista)!

Kangas on jäänyt ylimääräiseksi tyttöjen huoneeseen tekemistäni ilmoitustauluista. Kanttinauhapätkä on jäänyt tähteeksi ompelemistani verhoista. Eli niillä mentiin mitä kaapista löytyi. Olin nauhaan tosi tyytyväinen. Paikkansa se löytää varmaan vanhemman tyttäreni huoneesta.

Tänään työntäessäni vaunuja ja koittaessani saada nuorempaa tyttöä päiväunille löysin mahtavat lubiiniapajat ihan tästä meidän läheltä. Uskalsin noukkia kimpun kotiin, kun kukat kasvoivat rakentamattomalla tontilla. Niissä on aika voimakas haju (tai tuoksu) oli pakko siirtää ne pois ruokapöydältä takanreunukselle. Toivottavasti niistä on iloa pitkään…

Meidän tytöt pääsi ensimmäistä kertaa junan kyytiin! Tein tyttöjen kanssa pienen testiajon ja matkasimme lasten sedän luokse. Matka kesti vaivaiset viisitoista minuuttia (junassa olimme vartin verran ennen junan lähtöä) eli koko odotus puolisen tuntia. Silti tytöt ehtivät kysellä moneen kertaan koska olemme perillä?! Kun tiedustelin Elsalta miten ihmeessä voimme koskaan matkustaa pidemmälle sain vastauksesti hyvin tietoisesti että ”sitten äiti teet meille paremmat eväät” (nyt eväänä oli vain pillimehut)! Voi lapset!  Matka oli kuitenkin jännittävä ja varmaan mieleenpainuva perheen pienille.

Pitäkää peukut pystyssä että ilmat suosivat rakentajia!

Ensi viikko on taas lyhyt rakentamisen ja maalaamisen saralla kun loppuviikossa elämme jo juhannusta!

Mukavaa lauantai iltaa!

-Sanna-

Avainsanat: , ,

Kirsikkapuu

Hei!

Meillä juhlittiin tänään rakkaan mieheni ja lasteni isän synttäreitä. Tein kakuksi kesäisen Pavlovan. Olen makean ystävä ja tietysti marengin – tästä tuli yhtä hyvää kuten aina! Oli myös lasten mieleen! Taisi sankarikin siitä tykätä 🙂

Mansikka pavlova

6 munanvalkuaista

3dl hienoa sokeria

2tl valkoviinietikkaa

loraus sitruunamehua

1tl vaniljasokeria

2tl Maizena maissitärkkelysjauhoa

päälle:

4dl vispikermaa (sokeria makeuttamiseen)

rasia mansikoita


1. Erottele kananmunista valkuaiset. Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa.

2. Lisää valkuaisvaahtoon osa sokerista, johon on sekoitettu vaniljasokeri ja maissijauhot. Itse käytin vielä siivilää apuna.

3. Lisää loput sokerit.

4. Lopuksi laita vaahtoon tilkka viinietikkaa ja loraus sitruunamehua. Vatkaa niin kauan että kova vaahto ei valu, vaikka laittaisit kulhon väärinpäin.

5. Kaada vaahto leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi ympyräksi. Paista uunin keskitasolla 125 asteessa noin 1,5 tuntia.

6. Levitä kermavaahto jäähtyneen marengin päälle ja koristele mansikoilla. Tarjoa heti.

Lisäksi tein Tiramisun, jonka tein tällä kertaa uudella reseptillä, jossa lisäsin mascarpone tuorejuustoa sekä vähensin liköörin määrää. Ai että kun siitä tuli hyvää! Voin jakaa myös sen ohjeen, jos haluatte?!

Koti koristeltiin taas kukin (pitää nauttia kukista sisällä, kun ulkona ei niitä vielä paljon näy!)!

Nämä pionit olivat pikkuinen pettymys – niiden lehtet nuupahtivat heti kotiin saavuttua!

Isä sai lahjaksi puukorin (vain takkapuut puuttuvat)! Ehkä näillä helteillä niitä ei tarvitakaan! Ensi talvena sitten!

Olin yllättynyt että tähän aikaan vuodesta löysin ylipäänsä kaupasta puukoreja. Ehkä mökkitarpeiksi niitä menee, mene ja tiedä. Nyt isä sai vihdoin korin, koska sellaista ei meillä ollut. Allekirjoittaneen sisustusmakuun (sekin on hyvin tärkeää) sopiva löytyi Askosta.

Vanhempi tyttäreni sai Nextin kengät, jotka olivat vahingossa liian suuria. Palautus oli niin hankalaa  (pitiköhän palautuskulut maksaa itse vai onnistuko palautus ylipäänsä) en muista. Joka tapauksessa pidimme kengät. Tulevat sitten käyttöön ensi kesänä. Aikaslailla bling blingiä vai mitä?!

Yksi päivän kohokohdista lienee ollut isän lahjaksi annetun kirsikkapuun istuttaminen takapihalle. Nyt pitää vain muistaa kastella kaunokaista! (toivon että puuta pystytään suojelemaan tulevien pihatöiden aikana…

Toinen kohokohta oli varmaan vieraiden saapuminen! Kiitos kaikille muistaneille! (sinä vaiheessa usein unohtuu kamera)

Päivän pieni lepohetki riippumatossa.

Muistakaa levätä ja nauttia kesästä! Se on niin pirun lyhyt!

-S-

Avainsanat: , , , ,

Maalari maalas taloa…

Tulin vain pikaisesti sanomaan että meille muutti uusi (ja ensimmäinen) lemmikki!

Meidän makuuhuoneeseen…

Nimittäin tämä ihana sudenkorento!

Niinkin eksoottisesta paikasta kuin H&M Home!

Kaikki vapaa-aika kuluu ulkona – maalaamisessa ja vaikka telineiden kasaamisessa.

Haaveilen pihatöistä – nurmikosta ja istuksista – ihailen muiden blogeissa kukkivia kasveja (meillä kukkii vain rikkaruohot!). Ehkä ensi kesänä pääsemme pihan rakennuspuuhiin. Nyt riittää hommia vielä julkisivussa.

Työn alla on muun muassa parveke! Ja paljon muuta, kuten kuvista näkee!

Aurinkoista kesäkuun alkua!

Onnea koulunsa päättäneille, kaikille valmistuneille ja juuri kesälomansa aloittaneille!

Terkuin Sanna

Avainsanat: , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi