Formula 1 VPN-Suomi

Junamatka ja viirinauha

Hei!

Täällä on ollut taas mukavan aurinkoinen päivä useiden sadepäivien jälkeen. Sikäli mukavaa kun tällainen päivä osui viikonlopulle. Mies on ollut koko päivän julkisivun kimpussa. Valmista tulee kovaa vauhtia. Nyt työn alla on talon takapuoli. En viitsinyt ottaa keskeneräisestä kuvia, mutta lupaan että niitä saadaan sitten seuraavassa postauksessa.

Syntymäpäivälahjaksi saamani (ihka ensimmäinen oma) ompelukone pääsi tänään ensi kertaa töihin. Iski inspiraatio tehdä jotain (tilkkutäkki materiaalit odottavat hyllyllä mutta jottei ensimmäinen työ olisi liian haastava/aikaa vievä, päätin tehdä jotain helpompaa ja nopeampaa. Suit sait sukkelaan valmistui ensimmäinen ompelemani viirinauha (edelliset olen askerrellut paperista)!

Kangas on jäänyt ylimääräiseksi tyttöjen huoneeseen tekemistäni ilmoitustauluista. Kanttinauhapätkä on jäänyt tähteeksi ompelemistani verhoista. Eli niillä mentiin mitä kaapista löytyi. Olin nauhaan tosi tyytyväinen. Paikkansa se löytää varmaan vanhemman tyttäreni huoneesta.

Tänään työntäessäni vaunuja ja koittaessani saada nuorempaa tyttöä päiväunille löysin mahtavat lubiiniapajat ihan tästä meidän läheltä. Uskalsin noukkia kimpun kotiin, kun kukat kasvoivat rakentamattomalla tontilla. Niissä on aika voimakas haju (tai tuoksu) oli pakko siirtää ne pois ruokapöydältä takanreunukselle. Toivottavasti niistä on iloa pitkään…

Meidän tytöt pääsi ensimmäistä kertaa junan kyytiin! Tein tyttöjen kanssa pienen testiajon ja matkasimme lasten sedän luokse. Matka kesti vaivaiset viisitoista minuuttia (junassa olimme vartin verran ennen junan lähtöä) eli koko odotus puolisen tuntia. Silti tytöt ehtivät kysellä moneen kertaan koska olemme perillä?! Kun tiedustelin Elsalta miten ihmeessä voimme koskaan matkustaa pidemmälle sain vastauksesti hyvin tietoisesti että ”sitten äiti teet meille paremmat eväät” (nyt eväänä oli vain pillimehut)! Voi lapset!  Matka oli kuitenkin jännittävä ja varmaan mieleenpainuva perheen pienille.

Pitäkää peukut pystyssä että ilmat suosivat rakentajia!

Ensi viikko on taas lyhyt rakentamisen ja maalaamisen saralla kun loppuviikossa elämme jo juhannusta!

Mukavaa lauantai iltaa!

-Sanna-

Kommentoi



Kommentit

  1. 12.00 16.06.2013

    Hieno viiri tuli! Kyllä se siitä lähtee, kun vauhtiin pääsee. Tilkkutäkki kuvia odotellen. 🙂

  2. 14.54 16.06.2013

    Hieno viiri!
    Mullakin on käyttämätön ompelukone tuolla nurkassa odottamassa…Josko sitten kesälomalla olisi aikaa ottaa itseä niskasta kiinni ja tutustua koneen sielunelämään.

    Junamatkat on kivoja – varsinkin EVÄIDEN syönti! 😀

  3. 7.08 17.06.2013

    Hei Sannanen! Aloitin jo tilkkutäkin. Vasta pari kaistaletta ommeltu, mutta alku kuitenkin! Hommaa on kyllä helpottanut suuresti valmiiksi leikatut tilkut. Ei tarvi kuin huristaa koneella vaan! 😉

  4. 7.10 17.06.2013

    Hei Eeva! Mäkin ihmettelin kun nyt kesällä sain aikaiseksi ommella jotain, jotenkin musta käsityöt kuuluvat talveen! 🙂 Kesällä sitä tahtoo olla paljon ulkona – mutta sadepäivän ratoksi mukavaa puuhaa kyllä! Tiedän kyllä ihmisiä jotka kutovatkin kesät-talvet! 🙂 Tsemppiä!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi