Tyttöjen wc sisustussuunnitelma

Tällainen suunnitelma olisi yläkerran ns. tyttöjen vessaan. Suunnitelma on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Esimerkiksi talon pohjapiirustuksia piirrettäessä teimme wc:n leveydeksi juuri sen verran mitä kaksi tällaista allaskalustetta ovat yhteensä leveitä. Ei tule näin tyhjiä koloja johon vesi, lika tai pöly pesiytyisi. Peilit ja valaisimet yläpuolelle. Tapettia seinille ja alaosaan panelia. Myös ns. välitila panelia. Tapetin tilasin Laura Ashleyltä ja se on pesunkestävä. Silti mielestääni järkevää olisi laittaa panelia, ettei kaikki vesi- ja saippua roiskeet olisi tapetissa, kun kaksi likkaa siellä häärivät. Lattiamateriaali on vielä auki, mutta todennäköisesti samaa materiaalia mitä koko yläkerta, puunnäköstä vinyyliä. Katsotaan. Tuo wc:n tapettikin vaihtui pitkän pohdinnan jälkeen. Teippasin nimittäin Nina nimistä tapettia meidän nykyisen keittiön kaapin oveen ja katselin sitä siinä päiviä.. aivan ihana se oli mutta koska tapetissa oli liilaa ja hieman turkoosia aloin empimään. Mielestäni tässä tapetissa on kaikki ”meidän väriset” värit! 🙂 Beeshiä ja valkoista. Ohessa lisää kuvia tapetista:

Tapetissa on osittain helmiäispinta. Yritin saada siitä kuvaa! Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Lisäys: Lisäsin tähän vielä kuvan siitä Nina tapetista, mikä aluksi piti tulla likkojen wc:hen. On sekin niin ihana! 🙂 (Tapetti keskellä kuvaa)

Kommentoi



Kommentit

  1. 9.08 14.03.2012

    Ihanaa toi tapetti! Tuliko se sinertävä kumminki likkojen vessaan? Ja ihan hyvä toi kaks allasta, ku välillä ittekki tarvis kaks, kun toinen ajaa partaa ja itte pitäis hampaita pestä.. välillä on sit jomman kumman pääs hammastahnaa 😀 Miks täytyy änkee samaanaikaan? 🙂 Mietein sitä teidänki vessaa, vois sielläki näyttää tosi hyvältä ne tummatki kalusteet valkosta vasten.

  2. 9.23 14.03.2012

    Heippa!
    Se tapetti tossa sisustussuunnitelmakuvassa näyttää vain sinertävältä koska otin sen netistä. Mutta on todellisuudessa samaa beeshiä mitä muut tapettikuvat!

  3. 23.08 19.03.2012

    Ihana veski tytöille tulossa! Ja se puolipaneeli tulee olemaan niin nätti! Hyvä idea, ettei tapettia olisi koko seinät täynnä. Paneeli tekee veskille suloisen maalaisromanttisen fiiliksen. Voi huokaus! 🙂

  4. 12.34 22.03.2012

    Mustakin tyttöjen vessasta tulee hieno, aika naisellinen! 🙂 Uskon että viihtyvät siellä pitkään!

  5. 18.29 12.04.2015

    Moi! Mikä tuon ensimmäisen tapetin nimi on. Laitatko viestiä kiitos

  6. 22.05 17.05.2015

    Marita hei! En valitettavasti muista mallia, Laura Ashleyn vanha tapetti. Myymälästä voi tosin kysellä jos sitä saa, mutta muistaakseni en ole sitä kuvastossa nähnyt enää vuosiin.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi