Lainaa.com

Pyjamabileet (sekä terassin ja parvekkeen rakentamista)

Hei pitkästä aikaa!

Sitä vierähtikin tovi viime postauksesta… kauemmin mitä oli tarkoitus.  Mutta niin se aika vain rientää. Viikot siintävät ohitse, nyt ollaan jo pian toukokuun puolessa välissä. Toukokuu on meille aina niin kiireistä aikaa  (aika monelle varmaan). Ilmat ovat välillä suosineet (välillä kyllä on tullut vettäkin) ja paljon ollaan pyritty olemaan ulkona. On myös ollut arkipyhiä ja paljon juhlan aihetta. Siten ne viikot tuntuvat kuluvan nopeammin.

Meillä on ystävä- ja perhepiirissä paljon synttäri- ja nimipäiväjuhlia näin keväällä. Ja ihan omastakin takaa näitä juhlia. Vietimme Elsan 4-vuotis synttäreitä jo etukäteen, vähän pienemmällä porukalla. Viikon kuluttua sitten isommalla.


Olemme olleet pelkkä talon naisväki kotosalla.. isäntä otti ja lähti Espanjaan, viime torstaina. Takaisin hän on tulossa maanantaina. Matkan syynä on tietysti formulat. Hän on matkansa ansainnut ja siitä olen hänen puolestaan iloinen. Viimeiset kaksi vuotta ollaan oltu naimisissa talon rakentamisen kanssa eikä silloin ole juuri aikaa lomiin.


Päivät ilman isää on kulunut nopeasti, kun on ollut menoa joka päivä. Sisko pääkaupunkiseudultakin tuli yökylään. Meillä oli niin mukavaa pyjamabileiden myötä (ensimmäinen kuvakollaasi)… siskonpeti, pyjamat, Barbie elokuva, saavillinen popcornia ja mukavaa seuraa! Lapset saivat valvoa kymmeneen… rentoa ja huoletonta…

Ennen matkaansa isäntä ehti takaterassin ja parvekkeen kimppuun. Muutamissa päivissä (todellisuudessa viikoissa, koska yleensä aikaa on muutama tunti illassa) saa jo paljon näkyvää aikaiseksi. Nyt on puutavara aikas lailla loppu. Tai osa siitä. Pitäisi laskea mitä tavaraa puuttuu että voisi tilata lisää, että työ saisi jatkua.

Parveke on tällä hetkellä tällaisessa vaiheessa. Kaidetolpat vahvistettiin laudoituksella ja ne saivat peltihatut päähänsä. Myös katto laitettiin laudoituksella umpeen ja tehtiin pieni luukku (josta pääsee yläpohjalle). Isäntä laittoi kattohuovan parvekkeen lattialle (samalla poisti kaksi kaidetolppaa) ja tiivisti sen vedenpitäväksi. Asensi koolaukset ja sitten parveke sai terassilaudat. Jonkun verran ehti isäntä maalatakin parvekkeella. Ja varmaan teki kaikkea muutakin, mitä en huomaa mainita. Seuraavaksi tehdään kai itse parvekekaiteet? Ehkä? Ikkunatkin kaipaisivat koristelaudoituksia.

Kuvissa näkyy vielä aamun usvaa pelloilla…

Terassillakin on tapahtunut kaikennäköistä. Ensinnäkin – meillä oli tarkoituksena alunperin pitää terassi avoimena, mutta päätettiinkin laittaa se umpeen. Saimme Kannustaloilta jälkikäteen uudet piirustukset takaterassin osalta. Kuvissa näkyviin ”koloihin” tulee siis ikkunat. Kahdeksan kappaletta lämpölaseja ja keskiosaan (kahden pilarin välit) tulee joskus liukuovelliset lämpöelementti lasiovet.

Tässä kuvia vähän lähempää. Paljon on yksityiskohtia. Varsinkin pilareiden verhoilussa. Räystään alle on asennettu spotvalaisimet kaikkia pilareita valaisemaan.

Paljon on tekemistä vielä terassin sisäosassa. Kaikki terassin ulkoseinät on vielä paneloimatta. Kattoon tulee villat ja tuulensuojalevy sekä paneliverhous. Sähkötkin on vielä vetämättä. Ikkunat pitää listoittaa. Ja ne asennettavat ikkunat tulee myös joskus juhannuksen tienoilla (ne me kilpailutettiin – päätettiin ottaa läheiseltä ikkunatoimittajalta).

Lattiassa on sama vesikiertoinen lattialämmitys kun muualla talossa (joka ei ole siis tietenkään päällä) ja se voidaan kytkeä tarvittaessa kun saadaan terassi valmiiksi ja umpeen. Näin ollen tilasta saadaan täysin lämmin tila – vaikka olohuoneen jatke. Mielessäni olen jo sisustanut tilan; toiseen päähän ruokailuryhmä, keskelle lepotuoleja ja toiseen päähän kulmasohva oleskelua varten. Terassilla voidaan tulevaisuudessa viettää synttärijuhlia ja joulua. Sinne mahtuu piiitkä pöytä.

Näihin haavekuviin…

Onnellista äitienpäivää kaikille äideille!

-Sanna-


Kommentoi



Kommentit

  1. 17.54 12.05.2013

    Voi tuollaista lasitettua koko talon pituista terassia mekin aikanaan haaveiltiin tähän taloon! Kunnes tuli totuus eteen, että ei onnistu, kun tontin malli oli sellainen, että talosta täytyi näillä neliöillä tehdä L-mallinen, jotta saatiin sopimaan sille määrätylle paikalle.
    Lopputulos on varmaan upea. Tuttavilla on lasitettu terassi omassa Rauhalassaan, ja se on aika ihana 😀

  2. 18.56 12.05.2013

    Kiitos Eeva! Lopputulosta odotellessa! 🙂 Kaksi kerroksisissa Kannustaloissa on myös ihanat ne koko talon pituiset parvekkeet! Mutta ehkä niille ei ole niin suurta käyttöarvoa mitä terasseille. Mutta kauniita ovat! 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi