Ulkovalaisimet

Haimme läheisestä rautakaupasta kaksi seinävalaisinta kotisovitukseen. Mies asensi ne ”valekseltaan” ulkoseinään, jotta näkisimme millainen valokeila niistä muodostuu, miltä ne näyttävät jne. Ensimmäinen vaihtoehto oli ollut mielessäni jo pitkään (oikeastaan olin aika varma että valitaan nuo valaisimet), mutta jotenkin paikallaan ne eivät kuitenkaan säväyttäneet. Mielestäni nämä Airamin valaisimet sopisivat enemmän terassille tai sisäänkäynnin molemmin puolin, mutta ei jotenkaan nurkkavalaisimeksi pihaa valaisimaan. Ainakaan meille. Yllätys oli ettei lasikupu ollutkaan lasia vaan muovisekoitetta, jotain polykarponaattia.

Ensimmäinen vaihtoehto seinävalaisimeksi

Toinen vaihtoehto oli myös Airamin mallistosta. Nämä tuntuivat sopivan paremmin meidän tarkoitukseen. Istuivat paremmin talon nurkkiin. Valo tuntui leviävän hyvin pihaan valaisten myös seinää aina ikkunan yläreunaan asti. Positiivista oli että valaisimet olivat selkeästi edellisiä edullisempia. Mutta iso miinus oli se että ne olivat maalattua terästä eikä alumiinia, joten varmaan ruostuisivat muutamassa vuodessa (selitti hinnan eron edellisiin) sekä valaisimen lasikupu oli kuplalasia. Jotenkin outoa. Mutta muuten ihanan perinteisen tallivalaisimen oloinen.

Toinen vaihtoehto seinävalaisimeksi

Lopulta löysimme meidän kriteerit täyttävän valaisimen paikalliselta sähköalan yritykseltä. Näitä Vega valaisimia ostimme 15 kappaletta ja samansarjan mustia pylväsvalaisimia 4 kappaletta. Valaisimet sijoitellaan eripuolille taloa, enimmäkseen nurkkiin sekä ylös parvekkeelle kaksi valaisinta. Tarkoitus olisi valaista talon ympäri kaikilta puolilta ja lisäksi vielä pihaa pylväsvalaisimilla. Osa seinävalaisimista menee autotalliin, joten ei ihan viittätoista pelkästään taloon.

Valaisimissa on samaa tallivalaisimen tyyliä mitä Airamin, mutta materiaali on laadukkaampaa valualumiimia ja kupu lasia. Seinävalaisimet tulevat meille valkoisina etteivät erottuisi niin selkeänä talon seinästä mutta pylväs valaisimia ei ollut valkoisena joten otimme ne mustina. Niissä ei ehkä näy sitten ainakaan lika niin hyvin. Katsotaan miltä näyttävät pihassa sitten joskus kun on pihan vuoro.

Lopullinen valinta seinävalaisimeksi! Kuva: sahkokaluste.fi

Lopullinen valinta pihan pylväsvalaisimeksi! Kuva: sahkokaluste.fi

Millaisia valaisimia te olette valinneet talon julkisivulle tai pihalle? Ja mitkä ovat teille tärkeitä kriteerejä?

Etsiessämme sopivia valaisimia katselimme muita Kannustaloja, millaisiin valaisimiin kukin ovat päätyneet. Mutta todella huonosti löytyi yhtään kuvaa, inspiraatiota, kirjoitusta tai muutakaan. Ovatko valaisimet ihmisille tärkeitä sinällään vai onko se jo riittävän tärkeää että ne ylipäänsä valaisevat? Mielestäni ne tulisi kestää aikaa, koska me ei ainakaan uusia valaisimia tähän taloon enää osteta. Ne tulisi olla kestävät ja sopia muutenkan talon yleiseen tyyliin. Hyvin usein näkee mm. vanhoissa taloissa uusia moderneja valaisimia. Sitä en ihan ymmärrä. Jotenkin haluaisin että meidän talo on jokaista yksityiskohtaa myöden mietitty kokonaisuus. Vai teemmekö asiasta liian suuren mitä oikeastaan on? Asialla on varmaan monta näkökantaa.

Tässä tuli nyt tällaista valaisin pohdintaa kerrakseen. Toivottavasti auttoi jotain kyseisen asian kanssa pohdiskelevaa ihmistä. Eräs kommentti koskikin meidän pilareiden spotvalaisimia. Niissä on verkkovirralla olevat led valaisimet! Kyllä pitäisi ainakin valaisimia olla. Niin ja tietysti takaterassin pylväät valaistaan spoteilla ja terassin kattoon tulee jotkut plafondit. Varmaan samanlaiset mitä pääsisäänkäynnin katoksen katossa (3kpl). Ollaanko hieman liioiteltu valaisimien kanssa?! Heh!

Laitan vielä liitteksi kuvan talon pohjapiiroksesta, johon olen laittanut punaisella nuolella valaisimien osoittaman paikan.


Lopuksi laittaisin vielä pohdintaa teille rakkaat lukijat. Millaisista asioista te olette kiinnostuneita lukemaan? Rakentamisesta? Asumisesta? Sisustamisesta? Lueskelin noita kommenteita taaksepäin ja totesin että suurin osa kommenteista/sähköpostikyselyistä tulee liittyen rakenteellisiin asioihin, pintamateriaaleihin jne. Joten luulen että suurin osa blogin lukijoista mieltää blogin täysin rakennusblogiksi ja kaipaisikin niitä koskevia päivityksiä, olettaisin. Vai olenko väärässä? Itseä kiinnostaa paljon sisustaminen ja muuton myötä blogikin on taittanut mennä enemmän siihen suuntaan. Mutta kommentteja sisustusasioista ei juuri heru tai ne tulevat ystäviltä, tuttavilta tai blogiystäviltä jotka ovat seuranneet blogia jo pitkään.

Joten tässä nyt pohdinkin mihin suuntaan blogia kehittäisin? Mistä ihmiset haluavat kuulla? En kuitenkaan ihan yksikseni jaksaisi täällä kirjoitella! Heh! Tarjoitus olisi kuitenkin jatkaa vielä blogia, tai sitten harvennan päivityksiä jotta saan jotain rakentamiseen liittyvää juttua aikaiseksi?! Kevään aikana tarkoitus olisi tehdä julkisivua kuntoon ja se autotallikin pitäisi rakentaa, joten rakentamiseen liittyviä juttuja on tulossa mutta nyt elämme sellaista rakentamisen jälkeistä laskukautta ettei se puoli ole nyt kovin tuotteliasta.

Kommentoikaa, olisin siitä kiitollinen.

Kommentoi



Kommentit

  1. 10.00 01.02.2013

    Ensimmäinen lamppu oli minusta airameista parempi ja se mihin lopulta päädyitte oli kaikista lampuista paras! 🙂 Minusta valoa ei ole liikaa, 2 lamppua per sivu on juuri sopiva määrä. Itsellä on talossa kaksi valaistua seinää ja kaksi pimeää seinää ja inhoan niitä pimeitä seiniä… Joskus kun saamme pihan ja ulkokuoren valmiiksi niin aion lisätä valaistusta ehdottomasti! Ja jos joku on huolissaan sähkönkulutuksesta niin eihän ne ledit ja energiansäästölamput hirveästi sähköä vie. Minä pidän blogistasi juuri sellaisena kuin se on, sinun näköisenä 🙂 mutta taidan olla huono sanomaan kun olen sukua 🙂 ”Pienet” askartelusi (esim.keinutuoli ja muistitaulut) saavat varmasti jonkun askartelu/näpertelypeukalon syyhyämään 🙂

  2. 7.29 02.02.2013

    Hyvät valaisimet olette löytäneet seiniin ja varmasti sopivat talon tyyliin. Meillä on nuo ensimmäiset Airamin valaisimet ja ollaan tosi tyytyväisiä valintaan. Mutta ei se valaisinten valinta ollut mitenkään helppoa! Mekin pyörittiin netissä tuntitolkulla ja etsittiin sopivia vaihtoehtoja ja kierrettiin ympäri kaupunkia katselemassa talojen ulkovalaisimia. Ei tultu kierroksella yhtään viisaammaksi, koska tällä hetkellä valaisimet on moderneja, pieniä ja ihan tyylikkäitäkin, mutta ei mitään sitä mitä me haettiin. Sitten löytyi ihan nappivalaisin erään tutun talosta, ja kas! Sitä ei enää saanutkaan mistään! Eipä tietenkään. Meidän ulkovalot on loppujen lopuksi monen kompromissin summa! Tuolloin mietin, että onkohan kukaan muu näin hullu ja hysteerinen yksien ulkovalaisinten valinnan kanssa 🙂

    Kirjoittele vaan juttuja laidasta laitaan, kyllä ne luettua tulee. Itse tietysti pidän kaikesta sisustukseen liittyvästä, toisaalta olen kyllä kaikkiruokainen juttujen suhteen 🙂 Mullakin kävijälaskuri raksuttaa ja näen, että ihmiset käy lukemassa, mutta kommentteja ei juurikaan tule kuin blogia pidempään seuranneilta. Joskus se ärsyttää, mutta toisaalta näen, että kirjoitukset kiinnostaa niin sekin on ihan mukava asia. Kyselyjä meillekin tulee lähinnä rakentamisen tiimoilta: pintamateriaalit, valaistus jne.

    Mukavaa viikonloppua sinne! 🙂

  3. 17.11 08.02.2013

    Kiitos Taru ja Eeva kommenteista ja mielipiteistä. Niitä on kiva saada! On mukavaa tietää miten muut ihmiset ajattelevat asioista jotka itseä mietityttävät ja askarruttavat. Kiva tietää että joku muukin on ollut valaisin asiasta ”hysteerinen” 🙂 Ja sähkönkulutus on hyvä pointti! Nykyään käyn sammuttamassa pilareidenkin valot yöksi (aluksi ne jäi laiskuuttani), on se typerää että ne turhaan palavat. Ja mitä tulee blogin tulevaisuuden suhteen… kirjoitan mistä tykkään! Lukekoot muut tai sitten olkoon lukematta! 🙂 Niinhän se on! Kiva kuulla silti mistä ihmiset tahtoisivat lukea mutta vähän on tullut kommentteja tähänkin postaukseen, joten näillä mennään! Hih! 🙂

  4. 19.13 24.03.2013

    Pakko kommentoida 🙂

    Mä eksyin blogiisi jonkun toisen kommenttilaatikon kautta.

    Ja aivan mielettömän tärkeän aiheen täältä löysin… yksi lamppuhysteerikko ilmoittautuu lisää.

    Me ollaan asusteltu kohta 2,5 vuotta Kannustalon Aurorassa ja ulkovalaisimina on ainoastaan kuistien halogeenit. Mä olen kanssa viettänyt tovin jos toisenkin netissä ja pihalla tarkastellen muiden valintoja, mutta enpä ole oikein mitään mieleistäni löytänyt. Mutta nyt on tämäkin asia korjaantunut. Kiitokset Sinulle!

    Saattaa olla, että olet asiasta jo postannut, mutta olisin kysynyt minkälaiset ovipellit teillä on? Kuuluu meillä edelleen päättämättömien asioiden listalle 🙂

  5. 12.04 25.03.2013

    Hei Maikki! Tervetuloa lukijaksi! 🙂 Ja kiitos mukavasta kommentista! On hienoa että joskus tulee kirjoiteltua sellaista mistä jollekin on oikeasti jotain hyötyä! Kiva että muutkin pohdiskelevat samalaisten asioiden kanssa! Valaistus asia yksi niistä! Mitkä valaisimet valitsitte? Samat kuin me vai jotkut muut? En olekaan laittanut vielä kuvia kun valaisimet ovat paikallaan… tänään itseasiassa otin niistä kuvia ja yritän illalla laittaa niistä postauksen niin näet miltä ne näyttää asennettuna! 🙂 Pihan pylväsvalaisimet odottavat vielä varastossa.
    Tarkoitat ovipelleillä varmasti kynnyspeltiä olettaisin? Meille tulee sellaiset alumiiniset kyynelpellit kynnyspelliksi. Voin laittaa niistäkin kuvia kunhan suinkin ehdin, yritän mahdollisimman pian! Toivottavasti tästä oli jotain apua!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi