Tontilla tapahtuu

Taas tapahtuu jotain etenemistä tontilla, kun Esa on saanut taas tehdä hommia. Heikki on ollut apuna. Esa otti kuva seinästä, jossa osa ruuveja on jäänyt pintaan. Tätä ongelmaa on monessakin kohtaa. Esa tekee siitä Kannustalolle reklamaation! Aikaa tuhriintuu ihan turhaan kun joutuu niitä ruuvailemaan. Pakkohan se on ennen kittaamista, muuten ne kaikki loistaisivat läpi.

Ruuvit löysällä!

Tässä nykyy kun sähköjä on vedetty aulan kattoon. Tarkoitus olisi laittaa siihen useita spottivaloja ja yksi iso valaisin keskelle porrasaukkoa ns. katseenvangitsijaksi.

Päätimme nyt jättää suuren oviaukon eteisen ja aulan välille. Aluksi olisi tarkoitus jättää se ilman ovea. Mietimme onko sillä ovella virkaa? Jotenkin haluaisimme sisääntulon avaraksi ja valoisaksi, kun nykyisessä talossamme se on niin ahdas. Siihen saa sitten jälkikäteen lasioven levikkeellä ja yläikkunalla mikäli haluamme. Portaat näkyisivät sisään tullessa jonkin verran mutta ei kuten kuvassa koska nämä väliaikaiset portaat menevät eri tavalla ylös mitä lopulliset.

Tässä kuvassa hahmotellaan keittiön ja ruokahuoneen välisen seinän runkotoppia. Mietinnän alla on nyt kuinka isoksi jätämme aukon? Haluammeko että jääkaappi näkyy olohuoneen sohvalle tai ei. Ovea siihen aukkoon ei joka tapauksessa tule koskaan. Nykyisessä talossa kun on tupakeittiö, niin nyt haluaisimme hieman suljetunpaa keittiötä. Sekin muoti ilmiö tulee vielä takaisin! 🙂

Raksavessa! Esa toi vanhan wc pytyn sisälle jottei tarvisi ulkona pissailla tällaisilla pakkasilla, ja työmaakopin vesi- ja viemäriputket varmasti jäätyvät kohta.

Avainsanat:

Kommentoi



Kommentit

  1. 13.40 09.02.2012

    Kannustalo vastasi reklamaatio vaatimukseen hyväksyvästi! Olemme tästä iloisia. Vaikka ei se rahallisesti mikään suuri korvassumma ollut! Periaatteellinen lähinnä! Ripeää toimintaa tällä kertaa!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi