Portaiden rakentaminen aloitettu

Viime päivityksestäni ehti kulua jo tovi. Viikko on ollut erikoinen. Laitoimme nykyisen kotimme myyntiin ja tälle viikolle sovimme näyttöjä. Jotta en hukkuisi jatkuvaan siivousurakkaan, päätimme muuttaa hetkeksi mökille. Lähdimme siis evakkoon kotoamme. Mökiltä käsin kävin töissä ja rakentaminen on jäänyt vähemmälle.  Alkoikin tulemaan jo niin paljon valmista pintaa että kannattaakin alkaa jo himmailemaan! 🙂 Vitsi, vitsi! Jonkin verran mieheni on ehtinyt aloittaa sisäportaiden rakentamista. Portaiden piirustukset teki  mieheni veli, kaikki muu tulee mieheni päästä. Portaat tulee olemaan siis täysin uniikit! Aikalailla jännittää tuleeko niistä sellaiset miltä ne päässämme näyttävät. Tänään raksalle saatiin avuksi Markus. Ennen itse portaiden tekoa on tehvävä kaareva seinä, jota vasten portaat kaartavat ylös. Kuvassa näkyvästä luukusta on käynti kaarevan seinän taakse, johon saadaan säilytystilaa ja lisäksi itse portaiden alle tulee myös varastotilaa.

Tänään aamulla Esa teki piipun pellityksen pohjat, kun kun huomenna saapuu peltiseppä tekemään piippua kuntoon.

Alla olevasta linkistä pääset sivulle, jossa esittelen porrasmalleja – millaiset portaat olisi tarkoitus rakentaa meille: Porras pohdintaa ja väliseiniä

Kommentoi



Kommentit

  1. 4.16 18.06.2012

    Näyttääpä kunnianhimoiselta tavoitteelta. Portaista tulee varmasti upeat ja jäänkin odottelemaan niitä mielenkiinnolla.

  2. 20.57 18.06.2012

    Niinpä! Luotan mieheeni 100 prosenttisesti! Mutta aikaa ne vaativat paljon. Odotettavissa kuukauden homma. Aika tylsää aikaa blogin pitämisen kannalta! 🙂

  3. 6.28 20.06.2012

    Upea tuo kaareva seinä! Siis ihan itse tehdyt portaat wau! Se ei ihan keneltä tahansa onnistukaan 🙂

  4. 10.51 20.06.2012

    Kiitos! Onhan se hienoa että mieheni saa sanoa että olen nämä itse tehnyt! 🙂

  5. 8.28 23.06.2012

    Aivan mahtava yksityiskohta tulee noista portaista ja tekee talosta aivan ainutlaatuisen, kun on oman miehen tekemät, uniikit portaat! Samaa mieltä kuin Eeva, ei aivan joka ”jätkältä” onnistuisikaan! Mahtavat varmasti tulee! Erityisesti haikailen sitä tilaa, mikä jää tuon kaarevan seinän taa sekä kaikki muu kaappitila portaiden alla… huoh, sitä kun ei meillä ole. Mutta näillä mennään! Jään odottamaan kuvia portaista. 🙂

  6. 10.58 25.06.2012

    Kiitos! Laitan toki kuvia kun on jotain näytettävää! 🙂 Juhannus sekoitti totaalisesti portaiden rakentamista… neljä päivää vapaata teki silti hyvää! Nyt alkoi allekirjoittaneella loma, kuusi viikkoa! Ehkä portaat valmistuvat siinä ajassa! Katsotaan! 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi