Päivitystä!

On ehtinyt taas vierähtää tovi viime kerrasta kun päivitin tontti kuulumisia. Vaikka en ole blogia päivittänyt on sentään tontilla jotain tapahtunut. Vaikka myönnettäköön että hieman on tahti hiljentynyt. Esa on pitänyt vapaa päiviä ja tullut iltaisin jo aikaisemmin kotiin. Nyt kun ei ole pakottavaa tarvetta tai aikataulua jota vastaa taistella on hyvä hieman hengähtää. Olemme tyttöjen kanssa myös laiskotelleet emmekä ole jaksaneet vierailla tontilla joka päivä. Emmekä ole vieneet säännöllisesti isälle ruokaa tontille, vaan isä on tullut kotiin syömään. Alun hullu tahti on vaihtunut hieman rauhallisempaan. Esalla on ollut työrauhaa kun vieraita ei ole tontilla juuri näkynyt ja talkooväkeäkin harvakseltaan. Siitä poikkeuksena heti mainittakoon kiitokset Jukalle joka oli ahkerasti auttamassa Esaa ja asentamassa yläkertaan ikkunoita ja tekemässä välipohjaa. Nyt on saatu taas Ukkikin vahvistukseen! Raksalla on siis tehty viime aikoina seuraavanlaista: yläkerran ikkunat asennettu, välipohjaa tehty, yläkerran lattiaaan  asennettu kipsilevyt (Kiitos Markus!), alakertaan aloitettu laittamaan styrox levyjä ja viemäreiden asennusta. Ukki purki talon sisältä tukipuut jotka pitivät seiniä pystyssä… (mahtaako ne pysyä nyt ilman niitä:)). Nyt on ostettu Unidrain lattiakaivo, malliltaan Column. Tässä kuva:

Tällaiset lattiakaivot meille tulee ilman tuota asennuspalaa kahden kaivon väliin. Kuva otettu Unidrain sivuilta!

Kuva yläkerran aulasta kipsilevyjen asentamisesta

Yläkerran porrasaukko

Asennettuna isot ja pienet ikkunat Sallan huoneessa

Styrox kuorma 🙂

Viemäreitä ja muita putkia rossipohjassa

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi