Lisää keittiöstä!

Esa kasasi loput rungot keittiönkaapeista. Hyvin oli homma sujunut. Pientä harmitusta aiheutti yksi puuttuva kaappi. Loppujen lopuksi selvisi että puuttuva intergoitavan astianpesukoneen kaapisto puuttui siksi ettei sellaista pitänyt ollakaan! Nimittäin kyseinen kone asennetaan siten että alle laitetaan vuotosuoja, päälle työtaso ja eteen vain kalusteovi! Niin yksinkertaista. Kysyinen ovi tietenkin löytyi! Paljon muuta ei raksalla ole tapahtunutkaan, osaksi meikäläisen töiden takia.

Vitriinit ja alakaapin rungot. Päälle tulee vielä toiset vitriinit.

Massiivitammi työtaso lähikuvassa!

Korkeisiin kaappeihin tulee integroidut jääkaappi ja pakastin. Keskelle tulee korkea kaappi kuiva-aine tarvikkeille ns. apteekkarin kaappi. Huomaa myös ihana retrohenkinen uuni, josta ei tullut otettua parempaa kuvaa, vielä.

Tilasin netistä keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistojen vetimet. Mieluisat löytyivät lopulta, ja taas Englannista! 🙂 Aluksi ajattelin hieman patinoidumman näköisiä kuppivetimiä, mutta onneksi valitsimme nämä. Kuitenkin haluan että keittiössä on pieniä moderneja yksityiskohtia ettei mene liian retroiluksi! Kodinhoitohuoneeseen olin ajatellut jotain vastaavia vetimiä, ja minusta nämä ovat kyllä aika täydelliset. Molemmissa vetimissä päällä on feikki ruuvit näkyvissä. Joten oikeasti kiinnitys tapahtuu oven takaa.

Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden vetimet!

Hahmottelin miltä vedin näyttää ovessa...

Keittiökaapin kuppivedin läheltä!

Kodinhoitohuoneen kaapistojen vedin! Kuvassa on kyllä keittiön kaapin ovi. Kodinhoitohuoneen kalusteiden ovia mulla ei ollut kotona. Kodinhoitohuoneeseen tulee Ikean Ädel ovi vaaleana.

Ädel kalusteovi. Kuva Ikean sivuilta.

Kodinhoitohuoneen kalusteiden vedin läheltä!

Ps. Kiitos mielenkiinnosta blogia kohtaan. Päätin pari viikkoa sitten laittaa blogin julkiseksi. Sen jälkeen on tullut paljon uusia käyntejä ja uudelleen palaavia. Joten kiva että olen saanut uusia blogin seuraajia! Hieno homma! Kiitos myös ”vanhoille” lukijoilleni! Google Analyticsin kautta pystyn seuraamaan kävijätrendiä!

Kommentoi



Kommentit

  1. 20.03 19.02.2012

    Tykkään! =) Näyttää kyllä upealta, aina vaan upeammalta mitä valmiimpaa tulee..mä olen täällä ihan innoissani teidän puolestanne, kun saatte täysin alusta alkaen aivan omanlaisenne kodin <3

  2. 21.32 19.02.2012

    Ja taas kauniilta näyttää! Oon kans itse haaveillut aina tuollaisesta kulmassa olevasta uunista. Voi vitsit, kun siellä alkaa näyttämään jo ihan teidän kodilta! Ja vetimet sopii hienosti! 🙂

  3. 22.00 19.02.2012

    Kiitos ystävät rakkaat! Talo on kyllä unelmien täyttymys! 🙂 Uunin päälle tuleva liesituuletin onkin sitten hankalampi asia. Olen kertonut Esalle millaisen haluan ja Esa sellaisen osaisi rakentaakin… mutta toisalta en halua liian tunkkaista tai vanhanaikaista liesituulettimesta/huuvasta. Kas siinä pulma. Kirjoitan varmaan aiheesta lisää myöhemmin kun se on ajankohtaista. Ihana saada ovet ja vetimet paikalleen! Jippii! Mulle keittiö on niin tärkeä ja tää meidän ihka eka yhdessä suunniteltu kööki!

  4. 9.00 19.03.2012

    Hei,
    meillekin tulee tällä viikolla Ikea kalusteet, Lidingö keittiöön ja Ådel kodinhoitohuoneeseen. Vetimiä en ottanut sieltä ja olenkin etsiskellyt kivoja kuppivetimiä, mutta en ole mieleisiä löytänyt. Mistä liikkeestä tilasit omasi? Kiitos etukäteen…. Meillä on menossa laatoitushommat ja väliseinien pohjamaalaus ym. Tällä viikolla tuleekin sitten kattopaneelit, saunapaketti jne, joten kirvesmiehillä (ja omallakin) riittää tekemistä. Blogia ei ole….

  5. 12.21 10.10.2012

    Mistä nuo apteekkarin vetimet on tilattu? Itsellä on samanmoiset hakusessa…

  6. 16.55 10.10.2012

    Hei Sarkka!
    Itsellänikin oli varmaan kuukausi haku päällä ennenkuin sopivat löytyivät! 🙂 Löysin niitä useita suomalaisista sisustuskaupoista, rautakaupoista, helatarvike firmoista… kyllä niitä löytää kun etsii!:) Omat tilasin Engannista Ebayn kautta. Siitä on niin kauan aikaa ettei tarkempaa tietoa valitettavasti ole! Onnea etsintään! 🙂

  7. 20.15 04.06.2014

    tosi nätti vedin. .:) mistä on toi kodinhoitohuoneen kalusteiden vedin ?

  8. 5.00 05.06.2014

    Hei Mari! Vedin on Englannista, ebayn kautta tilattu! Tarkemmin en muista sanoa! 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi