Koukussa

Helmikuun ensimmäiset päivät on kulunut virkkuukoukku kädessä. Työn alla on ihka ensimmäinen virkattu matto. Mielessä on ollut jo pidempään, että haluaisin oppia virkkaamaan. Ala-asteen käsityötunneista on sen verran aikaa, ettei taito ollut mitenkään tuoreessa muistissa. Ja kun vielä valinnainen käsityö oli tekninen käsityö eli puukässä. Mutta ajattelin että jos muut sen osaavat, ehkä voin itsekin sen oppia. Onneksi tänä päivänä netistä löytyy opetusvideoita ja ystäville ja tuttaville voi aina pirauttaa! Kiitos vaan Sanna ja Auli mahtavista vinkeistä!

Malli on ihan perus ympyrä pylväillä toteutettuna. Monta kertaa piti purkaa ja yrittää uudelleen. Mies katseli vieressä hetken. Painui alakertaan ja veisteli itselleen oman virkkuukoukun puusta ja alkoi tekemään omaa mattoa. Niistä kuvia lisää kunhan valmistuvat!

Tänään on siivouspäivä – kuten monena edellisenä perjantainakin. Pesukone on pyörittänyt pyykkiä koko aamupäivän. Ja likoamassa on uudet matonkuteet. Taitan olla koukussa virkkaamiseen…

Lapset saivat uudet jumppavaatteet tällä viikolla alkaneen perhejumpan kunniaksi. Onneksi on keksitty jumppia missä aikuinen ja lapsi voi yhdessä liikkua.

Siivouspäivänä vaihdetaan lakanat ja lapset saivat kerrankin luvan kanssa hyppiä hetken äidin ja isän sängyssä. Pitäähän saada kuvia ihanista jumppatytöistä…

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Meillä se sujuu isännän saunottaessa talkooväkeämme!

-Sanna-

Kommentoi



Kommentit

  1. 20.18 08.02.2013

    Tytöt näyttävät niin suloisilta jumppa-asuissaan! <3 Ihania kuvia!

    Ja hyvältä näyttää tuo mattokin, jota hiukan paljastit meille. 🙂 Täytyy ehkä joskus itsekin vielä yrittää jotain tuollaista. En silti tiedä riittävätkö mun hermoni, kun ei heti onnistu…

    Odotellaan innolla sitä miehen tekemää mattoa omalla koukulla! 🙂

  2. 20.51 08.02.2013

    Oih, hyvältä näyttää matto. Kyllähän se siitä alkoi luonamaan. Eikös se niin ole, että”alku aina hankalaa” 🙂 Tuleeko ensimmäinen matto tyttöjen huoneeseen? Ja hyvä jos oudoista neuvoistani oli hyötyä!! 🙂 Nyt sain vihdoin kommentoitua tänne, en ole ennen vain osannut. 🙂 Kotinne näyttää ihanalta! On se hienoa, kun joku jaksaa sen alusta alkaen tehdä itse! Hatun nosto siitä!!

  3. 21.50 08.02.2013

    Hieno matto ja ihanat värit 🙂 Kiva kun sullakin on alkanut olemaan aikaa kaikkeen kivaan pieneen tekemiseen. Viime vuosi oli niin kurjan kiireinen. Saat vihdoinkin taas ”harrastaa” kaikkea 🙂 Lapset on aina yhtä ihania, sydän tässä sulaa <3

  4. 18.50 10.02.2013

    Ihanat värit matossa, toivottavasti saadaan teidän tekeleistä lisää kuvia 🙂

    Voi miten söpöt jumppalaiset ja ihanan väriset on heidän uudet vaatteet <3

  5. 14.45 11.02.2013

    Hei Sanna! Kiva kun viimein pääsit kommentoimaan! Piti sulle viestittääkin siitä että laitan kuvia matosta niin näet mitä olet neuvonut! 🙂 Kyllä alku oli aika hankalaa mutta tekemällä oppii, niin se vain on! Nyt aloin tekemään jo toista, mutta tuntuu että alku on taas vaikeaa. Silmukat on ihan oikein, mutta silti ei näytä kovin hyvälle. Pitää taas purkaa! Heh! Olisi kiva nähdä ja voisitte tulla vaikka ihan livenä katsomaan miltä näyttää! Ollaan yhteydessä! 🙂

  6. 14.47 11.02.2013

    Kiitos Taru kommentista! Itsekin tykkään väreistä. Mitä hempeämmät sen paremmat! Kaupan valikoima oli vain aika räikeää; limeä ja kirkasta pinkkiä jne. Nyt olen nauttinut kotoilusta kun vihdoin on päästy muuttamaan. Nyt on aikaa ja energiaa käsitöihin ja tuunaamiseen! 🙂

  7. 14.52 11.02.2013

    Onnenhippuja! Kiitos kommentista! Kuvia tulossa aika pian! Matto on jo lastenhuoneessa uuden keinutuolin alla! 🙂 Kiitos kovasti kehuista! Vaatteet on ollut mieluisat – ja edulliset! Alelaarista 5 euroa per vaatekappale! 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi