Kirpputorilöytö

Kävin taannoin pikaisesti läheisellä kirpparilla, lasten kanssa. Nopeasti silmiini osui tällainen helmi – astiankuivauskori – hinta 0,50 euroa!

Olin sellaista jo pitkään havitellut mutta hintojen ollessa niin korkealla, annoin asian olla. Onnekseni – kun vastaan tuli tällainen löytö.

Meillä on työtasoina keittiössä massiivitammea ja siksi pidän astiankuivusliinaa korin alla, astioiden ollessa vielä märkiä.

Suunnittelin maalaavani korin tietenkin valkoiseksi, mutta päätin nyt jättää sen nyt näin, mustaksi. Mielestäni se on hyvä niin. Voihan sen aina maalata jos mieli muuttuu tai jos kyllästyn koko härveliin, voin viedä sen aina lastenleikkeihin vaikka leikkimökkiin.

Kuvan ruusulautaset kuuluvat Apilanlehden Laura Ashley ruokailuastiastoon ja kahvikupit ovat Prisman tarjouskorista. Mix and match!

Kannattaa siis nähtävästi silloin tällöin piipahtaa siis kirppiksellä!

p.s Blogin nimestä on pudonnut Kannustalon nimi pois (jos joku on edes sattunut huomaamaan). Blogihan ei ole koskaan ollut mikään ns. Kannustalo -yhteistyöblogi, vaan ihan itsenäinen sellainen. Aluksi tuntui hyvältä antaa talolle jokin identiteetti  ja siksi valitsin nimeksi sellaisen mikä kantaa talotehtaan nimeä. Mutta nyt kun talo on valmis ja meidän näköinen, on mielestäni turhaa korostaa sen alkuperää enää nimessä. Villa Elsalla – se on meidän koti, joka on saanut nimensä tyttäriemme Elsan ja Sallan mukaan.

Tervetuloa mukaan kaikki uudetkin lukijat!

Terkuin Sanna

Kommentoi



Kommentit

  1. 19.04 12.08.2013

    Kyllä niitä löytöjä joskus tekee 🙂 Ihana kori ja kauniit astiat! <3

  2. 19.43 12.08.2013

    Nappilöytö! 🙂
    Kysäisen tuosta blogin nimenvaihdosta, että muutitko myös blogin osoitetta vai pelkkää otsikkoa? Itse muutin aikanaan blogin otsikon, mutta nyt tekisi mieli vaihtaa myös osoite…eihän mekään enää rakenneta…vaikka oikeesti kyllä sitäkin vielä vähän on ilmassa. Mietin, että jos osoitteeseen menee puuttumaan niin sitten taitaa mennä kaikki uusiksi….

  3. 5.04 13.08.2013

    Kiitos Onnenhippuja! 🙂 Olisipa aikaa enemmän kulkea niissä kirpputoreilla niin löytäisikin enemmän kaikkea kivaa! 🙂

  4. 5.11 13.08.2013

    Hei Eeva! Muutin pelkän otsikon. Taisimme mieheni kanssa olla kaukaa viisaita kun osoitteen alun perin valitsimme! 😉 Kyllähän toiset blogaajat osoitteitaan myös vaihtavat kun siirtyvät muille sivustoille, mm. Casa blogit tai Indiedays jne. Itseänikin on muualle kosiskeltu, mutta en ole halunnut siirtyä! Vielä ainakaan… Tiedätkö ketään ketä olisi ostanut lisää blogi tilaa? Itselläni huitelee käytetty tila yli 60 prosentissa? Ja siksi loin valmiiksi toisen sivuston, villaelsalla.blogspot.fi

  5. 11.32 14.08.2013

    Jossain vaiheessa bloggerin pidempiaikaisille käyttäjille tuli niitä ilmoituksia, että tila on täynnä eikä kuvia voinut ladata blogiin. Jotkut ostivatkin lisätilaa, kun eivät halunneet aloittaa uutta blogia. Bloggerissa on kyllä hyvin tilaa sillä mulla on kapasiteetistä kulunut vasta todella vähän vaikka reilut kaksi vuotta olen blogia pitänyt ja päivittänytkin suht säännöllisesti.
    Mulla ei tullut osoiteasia mieleenkään silloin kun aloitin blogin. Se oli raksablogi ja sen piti kestää vain sen aikaa kunnes talo on valmis, mutta tässä sitä ollaan 🙂 Jossain vaiheessa tein toisenkin osoitteen, jossa oli tarkoitus jatkaa kaikella muulla höpinällä. Nyt olen siirtänyt sinne muutamia alkuaikojen postauksia ja tarkoituksena olisi siirtää rakennusaikaiset jutut sinne ihan vaan muistoksi itselle, en vaan ole saanut aikaiseksi…Enkä oikeastaan tiedä mitä tehdä, kumpi olisi parempi ratkaisu 🙂
    Siis älyttömän selkeää eikö 😉

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi