Joulukuusi

Hyvää Joulua rakkaat blogin lukijat!

Halusin tulla vielä pikaisesti sanomaan joulutervehdykset!

Täällä alkaa joulutohinat olemaan jo aika hyvällä mallilla.

Kuusi on hankittu ja sisään kannettu, sekä tietysti koristeltu.

Kuusen paikkana meillä on sama kuin viime vuonna, eli eteisaula. Kuusi oli tällä kertaa vähän pienempi mitä viime vuonna.

Nyt kuusi on alle kolme metrinen, kun viime vuonna se oli 3,6m.

Jouluherkuksi leivoin kaksi juustokakkua. Toinen meni pakkaseen odottamaan joulun pyhiä ja tätä pienempää aloitimme tänään kun saimme jouluvieraita.

Kakussa on tuorejuustoa, vaniljarahkaa, kinuski päällinen ja täytteessä piparkakkumaustetta sekä piparipohja.

Ohje on muokattu Kinuskikissan Kinuskipipari -kakun ohjeesta. Alkuperäinen ohje löytyy

täältä!

Lasten joulukalenteriin oli ilmestynyt pieniä nuken/pupun peittoja ja patjoja sekä tyyny.

Kankaat ovat Mailegin, Tildan sekä Eurokankaan kankaita. Välissä ohut levyvanu.

Mailegin pupu sai pienen kruunun päähänsä ja äidin keittiökaapista löytyi kuivattuja herneitä (ei näy kuvassa).

Näin loihdittiin edullinen Prinsessa ja Herne -kirjan inspiroima leikki!

Näihin kuviin,

Hyvää Joulua!

-Sanna-

Avainsanat: , , ,

Kommentoi



Kommentit

  1. 21.14 23.12.2013

    Kovasti olet nähnyt vaivaa lasten kalenteriin, upeat pannat ja ihania peittoja/patjoja 🙂
    Tuo kakku näyttää sairaan ihanalta! En ole tainnut koskaan maistaa tätä. Kaunis 😀
    Hyvää joulua vielä tätäkin kautta, ylihuomenna nähdään <3 <3 <3

  2. 9.10 24.12.2013

    Kiitos Taru! 🙂 Enemmänkin olisi tehnyt mieli ommella! 😉 Juustokakku on aika mieto maultaan, piparipohja antaa hyvin särmää! Kinuskista tuli aika vaaleaa kun fariinisokeri loppui kesken! 🙂 Mutta ihan hyvää oli! Nähdään huomenna!

  3. 11.38 25.12.2013

    Ihania kuvia! Samaa prinsessa ja herne ajatusta olen suunnitellut ompelevani… kauniita kankaita olet valinnut 🙂 Hyvää joulua!

  4. 22.12 26.12.2013

    Hei Mira! Ja kiitos sekä hyvää Joulua! 🙂 arvelen että aika hieno versio on tulossa! Virkkaatko koko prinsessan?! Tulee varmaan hieno! 🙂

  5. 9.58 27.12.2013

    Ihanat kuvakulmat kuusikuvissa! <3

  6. 13.20 27.12.2013

    Kiitos Kristiina! 🙂 Otin muistakin kuvakulmista, mutta vain nämä kaksi päätyivät blogiin! 🙂 joulukuusta on ollut kiva katsella mutta kivaa on myös kun saa riisua joulun ja koti selkiintyy / siistiytyy kerta heitolla! 😀

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi