Takka ynnä muuta

Muistatteko kun kerroin että meille tulee tällainen manttelitakka!? Tällä viikolla tontille saapui takkasydän tähän kauniin marmorisen manttelitakkakehyksen sisään tai siis paremmin sen taakse! Valitsimme Tulikiven sydämen ja Ksenian luukut siihen. Korkeutta takalla on kasattuna 1835mm. Se on siis palasina kannettu taloon sisälle. Tarkoitus olisi että keväällä sen muuraisi ammattimuurarimme, vai eikös niin Nikke?! 🙂

Manttelitakka kehys

Tässä kuva Tulikiven sivuilta Kermansaven Ksenian takkaluukusta:

Tällainen iso hopeinen luukku meille tulee takkaan

Tässä se takka sitten on!

Esa pääsi tänään tontille pitkästä aikaa! Me oltiin likkojen kanssa kotona sairastamassa. Moottorisaha lauloi aamulla pari tuntia kun Esa teki polttopuita. Pakkasen kiristyessä pitää varautua tekemällä puita talteen. Sitten vuorossa oli väliseinien villoittaminen, levyttäminen ja sähköhommia. Samalla Esa valmisteli lattialämmitysjärjestelamän laittoa yläkerrassa (olin totaalisesti unohtanut että sellainenkin homma on vielä tekemättä). Sitten hieman siivousta. Lopuksi elintärkeiden muistojen taltioimista kameralla ja täten materiaalia teille blogin lukijoille.

Tällä viikolla hieroimme kauppoja portaista! Kyllä luitte oikein! Olimme kallistumassa valmiiden portaiden ostolle. Onneksi tulimme järkiimme! 🙂 Siis siinä kävi niin että Heikki pongasi netissä myytävänä olevat kaarevat portaat! Siis juuri sellaiset kaarevat kuten olimme suunnitelleet! Täydelliset! Tai ainakin siltä ne aluksi vaikutti. Todella upeat. Kanadasta tuodut puiset kaarevat portaat hyvällä puusepäntaidolla tehdyt. Ensimmäinen kompastuskivi oli etäisyys meistä: yhteensuuntaan vähintään yhdeksän tuntia autossa. Toinen kompastuskivi: valmiiksi tehtynä eli yli kolme metriä pitkät = kuljetusongelma. Kolmas kivi: ei täysin meille tehdyt, eli olisi vaatinut pientä sovittamista ja voi olla etteivät olisi mahtuneet edes meille ovesta sisälle. Liian hyvää ollakseen totta! Lopputulos oli että Esa tekee meille edelleen itse portaat! Näin ne sopivat täydellisesti meille! Ja saamme mieluisat!

Seuraavaksi kuvia raksalta:

Tässä jakotukit teknisessä tilassa. Esa rakensi putkille kotelot että kaikki putket olisivat piilossa teknisessätilassa, koska tila toimii myös pyykkien kuivaushuoneena, on täten hieman siistimmän näköinen.

Toisen tyttäremme huone levytettynä. Näyttää aika pieneltä kun sai seinät ympärilleen.

Likkojen wc. Päätimme laittaa tytöille kaksi käsienpesukaappia ja allasta vierekkäin. Nyt ehkä kuulostaa liioitellulta mutta siinä olemme ajatelleet sitä kun tytöt ovat isompia. Voivat sitten yhdessä rauhassa pestä hampaita ja meikata! Kaikkea sitä pitää nyt jo ajatella! 🙂

Ps. Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Avainsanat:

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi