Taustatietoja
Raivaaja työssäTämä blogi on päiväkirja alkaneesta talon rakennusprojektistamme. Mieheni on varmaan aina haaveillut oman kodin rakentamisesta. Yhdessä siitä ollaan aktiivisesti haaveiltu kolme vuotta. Siitä lähtien kun menimme naimisiin. Etsimme tonttia kaksi ja puoli vuotta. Lähinnä Porista ja Ulvilasta. Muutaman maanomistajan kanssa hieroimme jo kauppoja, mutta ne raukesivat aina jomman kumman toimesta. Vihdoin löysimme sopivan tontin Ulvilan kaupungin tonttitarjonnasta. Ulvilan Mynsteriin (2) oli kaavoitettu 40 uutta omakotitalotonttia ja olimme ensimmäisten joukossa ostamassa niitä. Valinta tehtiin sen perusteella missä olisi enintään kolme rajanaapuria, päättyvän tien varrella, joten ei olisi läpikulkua talomme ohitse sekä maaperän perusteella, sen mukaan määräytyy paalujen pituudet. Valitsimme n. 1600 neliöisen tontin päättyvän tien päästä, rajoittuen peltoon. Tampereentien autojen hurina kuuluu pihallemme. Kasvatamme siihen tiiviin tuija-aidan, joten emme ole huolissamme melusta. Mieheni on lähinnä huolissaan siitä että tulemme asumaan seuraavat vuodet keskellä rakennustyömaata. Mikäli Ulvila saa myytyä loputkin tontit. Hassua sikäli kun olimme vuosia vannoneet rakentavamme haja-asutus alueelle, keskelle metsää ja nyt keskelle lähiötä paljaalle pellolle. Niin ne ajatukset muuttuvat ja vaatimustasot laskevat… ainakin lapsillamme on leikkikavereita tulossa naapuritaloihin ja palvelut ovat lähellä. Jokin painoarvo tulee laskea sillekin minkä matkan mieheni ajaa kotoa rakennustyömaalle… vajaat 4 kilsaa!
Likat ja jättipaalut
Mitä tulee talotoimittajan valintaan. Sitä asiaa pohdimme pitkään ja hartaasti. Olimme kulkeneet asuntomessulla ja taloesittelyissä. Mieheni oli ajatellut rakentavansa talon ns. pitkästä tavarasta. Mutta sitten ajatukset siitäkin muuttui vaimon ja kahden alle 3-vuotiaan lapsen myötä. Ei sitä viitsisi itseään työllä tappaa. Niin sitten iltaisin kun lapset olivat menneet nukkumaan piirtelimme paperille tulevan talomme pohjapiirustuksia. Niitä sitten esittelemään eri talotehtaiden edustajille. Kilpailutimme Omatalon, Jettatalon, Jukkatalon sekä Kannustalon. Ei siitä prosessista sen enempää kuin että valitsimme kalleimman! Jotenkin tuntui että muut olivat vain taloja ja Kannustalo oli Talo. Ei sitten muuta kuin edustajan kanssa piirtelemään ja suunnittelemaan taloamme. Valitsimme Auroran, koska pidimme sen koristepaketista enemmän kuin Rauhalan. Kaupat tehtiin vihdoin huhtikuun lopulla. Siitä se byrokraattinen paperisota sitten alkoikin. Haaveet 2-kerroksisesta talosta murtui Ulvilan kaavamääräyksiin. Tontillemme oli lupa rakentaa 1 u 2/3 kerroksinen talo. Ei siis 1,5 tai 2 kerroksinen. Meille on vieläkin jäänyt epäselväksi millainen talo tuo 1 u 2/3 oikein on! Päättäjille ei riittänyt se että lisäsimme alakerran neliöitä suunnittelemalla sinne laajennusosia ja jättämällä yläkerran aulan auki jotta neliöt olisivat siellä pienemmät. Räystäiden korkeus oli ilmeisesti liian korkea. Niin meidän piti laskea yläkerran huonekorkeuksia, niin että huoneen reunoilla ne ovat 160 cm. Mielestämme tämä vaikutti suuresti talon ulkonäköön ja lisäsi työmäärää sisäpintojen teossa. Sekä muutos tuli maksamaan meille 5000 euroa lisää. Mutta näillä määräyksillä mennään. Taitaa erästä henkilöä asia vielä hieman korveta…
Emme tainneet ottaa huomioon kuinka kauan kaikki lupa asiat vievät. Itse rakennuslupa saatiin Ulvilasta parissa viikossa. Se oli nopeaa toimintaa. Hankalinta oli kasata kaikki lomakkeet kasaan ja valita suunnittelijat; rakennesuunnittelija, pääsuunnittelija, lvi -suunnittelija, sähkösuunnittelija jne. Sitten piti päättää lämmitysmuoto. Kannattavinta oli valita maalämpö porakaivolla koska lämmitettävää tilaa olisi n.300 neliötä.
Elsa ja Salla tontilla
Komia toi Leyland 🙂
Heippa vaan!
Wau! Siitä se sitten lähtee…
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, on joku viisas joskus sanonut. Voimia sylin täydeltä rakennusurakkaan. Siinä sitä piisaa, mutta oma koti kullan kallis.
Ja hienoa, että olet alkanut kirjaamaan vaiheita valokuvien kera ylös. Itse en meinaan muista koko rakennusprojektista juuri mitään. Tästä jää mainio muisto teille ja me muut saamme olla ”hengessä mukana”!
Terkkuja Esalle ja tytöille ja toivottavasti nähdään pikapuoliin!