Jouluinen lippunauha ja muuta jouluista sisustusta

Ostin muutamia uusia keittiöpyyhkeitä sekä nauhoja ja yhden vanhan keittiöliinankin laitoin kiertoon.

Tein kaavat ja ompelin pyyhkeistä jouluisen lippunauhan.

Tyyli on vähän Mailegin kaltainen, mutta itse tehty (ja edullisempi vaihtoehto!)

Näitä olisi ollut kiva tehdä lahjaksi asti, mutta aika ei ole riitä ihan kaikkeen.


Ensimmäiset joulukukka asetelmat kyhäsin eilen. Joulutähdestä ja hyasinteista.

Tytär kysyi mitä sipuleita olen istuttanut?! Totta sipuleita ne ovatkin. Eivät kuulemma näyttäneet kukilta 🙂


Olohuonettakin ollaan puettu vähän joulun sävyyn.

Takan päällä meillä on ollut jo pian kymmenen vuotta joulusukat, joihin pukki laittaa jouluaatto aamuksi jotain pientä yllätystä.

Tämä jäi tavaksi Amerikassa asumisesta. Myös pähkinänsärkijä on muisto siitä vuodesta.



Keittiön kynttelikkö sai taas uudet koristeet, nimittäin piparit!


Meillä on tänään rakkaat ystävät kylässä! Vaihdettiin pienet joulupaketit ja juotiin glögiä! Kivaa!

Pari työpäivää olisi vielä ennen joululoman alkua.


Varmaan vielä jotain blogi postausta luvassa ennen jouluun rauhoittumista!

P.S Terassin ikkunoissa oli muutama päivä sitten vielä kuurankukkia… (ei ole enää…) Toivottavasti me saadaan pakkasta ja lunta jouluksi!

-Sanna-

Avainsanat: , , ,

Kommentoi



Kommentit

  1. 21.10 23.12.2013

    Tosi kiva idea nuo piparit tuolla kynttelikössä ja tuo kuura oli mahdottoman kaunis, luonnon oma koriste 😀

  2. 9.13 24.12.2013

    Oli hauska yllätys kun valmiissa pipareissa oli reikä narua varten! Olisihan niitä voinut koristellakin! 🙂 Olisipa nytkin lunta, pakkasta ja kuurankukkia!!!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi